Kirjat

36 kirjaa neljässä kuukaudessa

Neljä kuukautta sitten asetin itselleni tavoitteeksi lukea tämän vuoden aikana yhteensä 35 kirjaa. Alku oli tahmea, ja koin tavoitteen suhteen jopa pientä ahdistusta – tuntui turhalta yrittää ”suorittaa” lukemista kaiken muun ohella. Lopulta homma lähti kuitenkin rullaamaan, oikeastaan aika tarkalleen ottaen siinä kohtaa, kun ymmärsin päästää suoritusahdistuksesta irti. 

Tänä aamuna ”sain valmiiksi” 36. kirjan tänä vuonna, eli tavoite tuli lopulta täyteen vain neljässä kuukaudessa. Nälkä toki kasvaa syödessä, joten on kiva nähdä minkälaisiin lukemiin tänä vuonna vielä päästään. Epäviralliseksi uudeksi tavoitteeksi asetan ensin 52 kirjaa, mutta oikeasti haaveilen ylittäväni 100 kirjan rajan. Katsotaan miten käy.

kirjat 2018

Tässä muutamia huomioita näistä 36 kirjasta tähän mennessä:

📚 Parhaita ja mieleenpainuvimpia teoksia ovat olleet Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo sekä Enkelipeli. Myös saman sarjan Henkien labyrintti oli hyvä, mutta ei kuitenkaan aivan edellämainittujen tasoinen. Tämän neliosaisen Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan kolmas osa, Taivasten vanki, on minulla luettavana parhaillaan. Luin kirjat siis väärässä järjestyksessä, mutta se ei ole vaikuttanut lukukokemukseen mitenkään negatiivisesti.

📚 ”Johtamiskirjoja” olen lukenut alkuvuoden aikana kaksi, ja jostakin syystä nautin todella paljon Matti Alahuhdan Johtajuus. Kirkas suunta ja ihmisten voima -teoksesta. En ole ihan varma miksi, mutta kirjasta tuli kuitenkin erittäin positiivinen fiilis. Rakastin myös Alf Rehnin Johtajuuden ristiriidat – Miksi johtaja aina epäonnistuu ja miksei se ole ongelma -kirjaa, mutta siitä oli vähemmän konkreettista hyötyä oman ajatusmaailman kehittämisessä. Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni voidaan kai luokitella jos nyt ei johtamis- niin ainakin työelämäkirjaksi, mutta se jäi minulta kesken puolivälin tienoilla yksioikoisuuden käytyä puuduttavaksi. Ihan kivaa luettavaa siitä huolimatta, mutta ei liian vakavasti otettavaa.

Alf Rehn - Johtajuuden ristiriidat
📚 Sixten Korkmanin Globalisaatio koetuksella – Miten pärjää Suomi? oli erinomainen, kiihkoton katsaus Suomeen sekä globalisaation vaikutuksiin meillä ja muualla Euroopassa erityisesti viimeisten 15 vuoden ajalta. Jos olisin yhteiskuntaopin opettaja, olisi tämä kirja opiskelijoille pakollista luettavaa, ja siitä kirjoitettaisiin essee.

📚 Eniten itkettänyt ja koskettanut teos on ollut Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää, mutta kirjan jatko-osa Jos olisit tässä oli mielestäni ihan vain huono.

📚 Kazuo Ishigurolta olen lukenut tänä vuonna kaksi kirjaa, molemmat ristiriitaisin mielin. Pitkän päivän ilta oli puuduttava kokemus, mutta lopulta kuitenkin päädyin pitämään siitä. Ole luonani aina oli mielenkiintoinen, mutta lopulta sitten kuitenkin vähän outo tarinallisesti. Molemmista kirjoista on tehty myös elokuvat, ja katsottuani Ole luonani aina -sovituksen tuntui, että kirjakin meni siinä surkean elokuvakokemuksen myötä pilalle. En siis aio tästä viisastuneena katsoa Pitkän päivän iltaa elokuvana.

📚 Clare Mackintoshilta olen lukenut niin ikään kaksi kirjaa: Minä näen sinut sekä Annoin sinun mennä. Pidin molemmista todella paljon. En ole aiemmin juuri lukenut dekkareita, mutta nämä olivat erittäin mukaansatempaavia. Hyvä jännitysnäytelmä oli myös J.P. Delaneyn Edellinen asukas.

📚 Joni Jaakkolan Väkevä elämä oli hyvä, mutta ei sinänsä tarjonnut mitään uutta sellaiselle, joka on jo muutenkin seurannut Jonin blogia ja tekemisiä useamman vuoden ajan. Pekka Hyysalon Fight back on tarinana inspiroiva, mutta kirjallisesti heikko esitys. Kuuntelin muun puuhailun ohella äänikirjana, ja sillä tavalla sain sen loppuun. Olisi todennäköisesti jäänyt kesken, jos olisin yrittänyt kahlata sitä läpi ”oikeana kirjana”.

joni jaakkola
📚 Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää oli hulvaton, kuten myös Ilkka Nousiaisen Vadelmavenepakolainen. Molemmat kertovat mielenterveysongelmaisten henkilöiden elämästä mielenkiintoisella tavalla.

📚 Kjell Westön Rikinkeltainen taivas meni vähän siinä, että odottelin jotakin tapahtuvaksi, mutta mitään ei lopulta tapahtunut. Kirja ei ollut mielestäni sen enempää huono kuin hyväkään.

📚 Kaikista huonoimpia kirjoja ovat olleet Johanna Sinisalon Enkelten verta, Jukka Viikilän Suomalainen vuosi, Domenico Starnonen Solmut sekä Sophie Kinsellan Himoshoppaaja tähtien tiellä. Varsinkin viimeisenä mainittu sai ihmettelemään, että miten edes sain luettua moisen roskan loppuun.

📚 Omanlaisensa pettymys oli myös paljon kehuttu Paula Hawkinsin Nainen junassa, joka oli ennen kaikkea tylsä ja juonellisesti heikko esitys. Juonellisesti heikko oli myös ”Anna Ekbergin” (pseudonyymi) Salattu nainen. Shari Lapenan Hyvä naapuri on muuten hyvä, mutta maailman typerin loppuratkaisu vesitti hyvän tarinan kertaheitolla.

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply