Olin hiljattain vieraana maailman parhaan Marko Suomen hostaamassa #Takakansi-kirjapodcastissa, jossa keskustelimme väärin lukemisesta — noin niin kuin muun muassa, sillä keskustelua syntyi kaikkiaan 55 minuutin verran, ja siihen mahtui kyllä paljon muutakin.
Olin laatinut jaksoa varten taustamateriaaliksi laskutavasta riippuen 12 tai 24 kohdan listan tavoista, joilla ainakin saattaa lukea väärin. Kyseessä saattaa olla maailman kattavin lista, tai sitten ei. Se ruoditaan tässä jaksossa varsin mukavasti ja perusteellisesti läpi. Lisäksi selviää myös se, millainen oikeastaan on täydellinen lukija (ja miksi hän ei omista mikroaaltouunia).
Voit myös laskea kuinka monta kertaa sanon “ammm”, “öö”, “niinku” ja “konteksti” ja kehittää siitä itsellesi oivan juomapelin.
Jos et jostain syystä jaksa kuunnella koko jaksoa (miksi et, senkin ruoja?!), olen koonnut tähän merkittävimmät aikaleimat, joiden avulla voi hypätä suoraan mielenkiintoiseen kohtaan.
02:00 Miksi juuri #150kirjaa?
02:35 Mitä väärin lukeminen tarkoittaa?
04:45 Lista: melkein kaikki maailman tavat lukea väärin
08:30 Mistä väärin lukemisen tunne syntyy?
10:48 Miksei Marko Suomi uskalla lukea Paranoidia optimistia? (shokkipaljastus)
13:20 Voiko kirjoista puhua rumasti Twitterissä, jos kirjailija saattaa lukea sen?
15:28 Missä menee kevyen ja raskaan kaunokirjallisuuden raja?
16:50 Mitä (helvetin perkelettä) tarkoittaa lukuromaani?
17:40 Puhetta Haruki Murakamista, alitajuntamössöstä sekä Jojo Moyesista
19:30 Mihin väärin lukemisen tapoihin Sari kompastuu eniten?
20:28 Mikä on Markon pahin väärin lukemisen Akilleen kantapää?
22:20 Mitkä kirjat pitäisi kieltää?
23:05 Millainen on oikein lukeva täydellinen henkilö?
25:00 Lifehack: miten kuunnellaan äänikirjoja suihkussa?
26:17 Onko noloa tehdä numero omasta lukemisesta? Onko kukaan koskaan kyseenalaistanut lukumääriä tai sitä onko tässä järkeä?
27:30 Marko antaa vinkin foliohatun tekoon
27:48 Määrittääkö kirjan formaatti lukemisen oikeuden tai vääryyden? Onko äänikirjan kuuntelu lukemista? Onko lukeminen ennen kaikkea mekaaninen suoritus, joka tehdään silmällä?
28:50 Markolla menee tunteisiin
31:40 Marko tunnelmoi jatkokertomuksia
32:50 Arvostus: pitääkö kaikkien lukea? Onko pakko lukea pärjätäkseen työelämässä?
34:05 Täsmävinkki HR-ihmisille
34:15 Mitä Sari kysyy työhaastattelussa haastateltavalta?
34:33 Ovatko kaikki kirjat kehittäviä?
35:00 Mitä kevyestä kirjallisuudesta voi oppia — vaikka ei lukisi oppiakseen?
37:10 Mikä lukemiseen liittyvä syyllisyys pitäisi poistaa kokonaan (vai pitäisikö)?
38:00 Sari vaipuu minuuden kakofoniaan ja kertoo yöstä, jolloin nukkui sikeästi kuin tonnikala
39:50 Tiedostava lukeminen: kirjojen valinta sukupuolen tai maantieteellisen sijainnin mukaan, tärkeää vai ei?
40:55 Mistä ja keneltä saa hyviä lukusuosituksia?
43:25 Onko kaikkien pakko lukea? Pitääkö niidenkin alkaa lukea, jotka eivät lue ollenkaan?
45:40 Millä kamalilla kirjaläksyillä Sari piinaa asiakkaitaan töissä?
46:30 Mitä kirjoja voisi suositella sellaiselle, joka lukee pelkästään bisneskirjoja?
47:33 Onko Millenium-sarjan 4. aja 5. osasta mihinkään?
50:07 Marko paljastaa olevansa täydellinen lukija, joka tykkää rumasta kulttuurista
Kolmiodraama, jonka osapuolista osa on murhaajia, osa uhreja. Varsin lattea esitys, ei jännittävä tai edes kiinnostava. Loppu lässähtää, koska sitä ei koskaan oikeastaan edes tule. Omituinen kertoja-asetelma.
2/150: Terho Puustinen & Mika Mäkeläinen: Taivas+helvetti. ⭐️⭐️⭐️
Loppua kohti paraneva kimara tarinoita suomalaisista yrittäjistä. Osa tylsiä, osa hyvinkin inspiroivia. Melkein olisi ollut kivempi, jos tarinoita olisi ollut vähemmän, mutta pidempiä ja syvällisempiä.
3/150: Pirjo Saarnia – Syö oikein, sammuta tulehdus. ⭐️⭐️⭐️
Erittäin mielenkiintoinen kirja terveellisestä ruoasta ja syömisestä. Enimmäkseen tolkun tekstiä, joskin paikoitellen värähtelivät myös humpuukiviisarit. Aiheuttaa himoa syödä lohta ja salaattia. Tykkäsin!
4/150: Mikko Ojanen – Otatko opiksesi? ⭐️⭐️
Mukavan hyväntuulinen ”palvo perusasioita” -tyyppinen teos oppimisesta. Olisin mielelläni lukenut lisää ja syvällisemmin, tällaisenaan turhan kevyt ja liian nopeasti ohi. Herätti ajatuksia suklaapatukoista. 🍫
5/150: Shari Lapena – Vieras talossa. ⭐️⭐️
Ei yhtä hyvä kuin saman kirjailijan edeltävä teos (Hyvä naapuri), mutta ihan viihdyttävä perusjännäri, 2/5. Loppuratkaisu onnistui pysymään yllätyksenä, joka oli… yllätys. Vähän blah.
6/150: Enni Mustonen – Ruiskukkaseppele. ⭐️⭐️
Kuvaus elämästä 20-luvun Suomessa. Toinen osa Koskivuori-sarjaa, jonka ensimmäisestä osasta pidin enemmän. Tässä lähinnä juostiin helmat liehuen miesten perässä, vaikka olivat kommunisteja ja pirtua joivat, mokomat ukot.
7/150: Minna Huotilainen & Katri Saarikivi – Aivot työssä ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Selkokielinen aivotietokirja taviksille, lyhyesti sanottuna loistava must read kaikille tietotyöläisille. Paljon aiheita, joista olisi mielellään lukenut syvällisemminkin. Toivon jatko-osaa! 🧠
8/150: Marianne Power: Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin. ⭐️⭐️⭐️
Kirjailija lukee 12 self help -kirjaa, elää aina kuukauden kunkin kirjan oppien mukaisesti, ja raportoi mitä tapahtuu. Odotin about en mitään, mutta tämä olikin yllättävän hauska. 😄✨
9/150: Jonas Hassen Khemiri – Kaikki se mitä en muista ⭐️⭐️⭐️⭐️
Päähenkilö on kuollut, ja tarina rakentuu tämän lähipiirin kertomusten varaan ikään kuin ristiinvalottamalla: kukin kertoo oman tulkintansa siitä, mitä oikeastaan tapahtui viimeisenä päivänä.
10/150: Laurent Gounelle – Matka yli onnen esteiden. ⭐️
Todella surkea opus, josta ei takuulla ole iloa saati hyötyä yhtään kenellekään. Otin lukuun koska 1. sijoittuu Balille ja 2. sopi hyvin #helmetlukuhaaste kohtaan 47: ”kirjassa on alle 100 sivua”. Ja sitten vielä kävi ilmi, että oikeasti sivuja oli enemmän, eli tämä meni siinäkin mielessä hukkaan.
11/150: Seth Godin – This Is Marketing: You Can’t Be Seen Until You Learn to See. ⭐️⭐️
Pidin tätä ihan höpönpöpönhötökkänä ensimmäiset 2/3 kirjasta, mutta jokin tuossa viimeisessä kolmanneksessa sitten kuitenkin tuntui toimivan.
12/150: Camilla Läckberg – Perillinen ⭐️⭐️
Olen lukenut melkein kaikki muut Fjällbacka-sarjan kirjat joskus aiemmin, ja silloin ihan pitänytkin niistä. Sen jälkeen olen kuitenkin tutustunut niin laajasti todella paljon raaempaan dekkarimaailmaan, ettei tällainen nössö poliisipuuhastelu oikein jaksa enää kiinnostaa. Yksi keskeinen ongelma on, että eri henkilöiden elämään liittyviin täysin irrelevantteihin yksityiskohtiin kiinnitetään aivan jäätävän paljon huomiota.
Ketä esim. kiinnostaa että Erica tykkää syödä Dumleja käytännössä koko ajan, tai että Paula miettii olisiko sittenkin pitänyt jäädä Tukholmaan? Kaksi tähteä jostakin vanhasta sympatiasta sitten kuitenkin. ”Kyllä tätä mieluummin lukee kuin työntää tikkuja kynsiensä alle.” 📚
13/150: Kaisa Jaakkola – Palaudu ja vahvistu. ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ennakkoluuloinen ensiasetelma vaihtui siihen, että päädyin suosittelemaan tätä oikein erikseen myös LinkedInissä. Etenkin kirjan ensimmäiset 2/3 todella timanttia. Tosi hyvää ja herättelevää kamaa suorittajille.
14/150: Otso Sillanaukee – Zero Waste, Jäähyväiset jätteille ⭐️⭐️
Mielenkiintoinen kirja siinä mielessä, että on kiva tutustua erilaisiin tapoihin elää ja olla. Tässä siis pointtina tuottaa mahdollisimman vähän jätettä omassa arjessa. Kuitenkin snadisti turhan asenteellinen omaan makuun.
15/150: Kristin Hannah – Satakieli ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Satakieli käsittelee elämää natsien miehittämässä Ranskassa toisen maailmansodan aikaan. Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi toisiinsa kietoutuvaa tarinaa sekä aikalinjaa.
Kirjan ensisijainen päähenkilö on juuri täysi-ikäistynyt kapinallinen Isabelle, joka liittyy vastarintaliikkeeseen ja mm. salakuljettaa maahan syöksyneitä liittoutuneiden lentäjiä jalkaisin Pyreneiden yli Espanjaan.
Toinen päähenkilöistä on Isabellen isosisko, joka asuu koko sodan ajan kotonaan lastensa kanssa. Hän joutuu sietämään kotiinsa majoitettuja natseja, syöttämään heitä vaikka itse näkee nälkää, sekä venymään äärimmäisiin uhrauksiin pitääkseen perheensä turvassa.
Satakieli sopii mielestäni erityisen hyvin niille, joilla sotiin liittyvä kirjallisuus ei yleensä uppoa. Jälkeenpäin katsoin muutamia arvosteluja, ja aika moni vähättelee kirjaa ”aivan liian kepeänä ja epäuskottavana viihdekirjallisuutena”.
Itse kuitenkin pidin tästä valtavasti, ja tämä on myös tähän mennessä paras kirja jonka olen tänä vuonna lukenut. Eli ehkä sanoisin, että jos olet sotakirjallisuuden harrastaja, et todennäköisesti tästä tykkää, mutta jos et, voisi tässä olla sopiva tapa lähestyä aihetta.
16/150: J. K. Rowling – Harry Potter ja viisasten kivi. Ei tähtiä, koska en osaa arvioida lastenkirjaa.
Erityisen upeaa kirjassa on värikäs kieli: monet jutut naurattivat oikein ääneen. Tarinasta puolestaan olisin varmasti pitänyt lapsena, nyt en ehkä niinkään. Paras osuus kirjasta on valitettavasti aika, jolloin Harry vasta kuuli lähtevänsä velhojen kouluun, ja kaikki oli hänelle aivan uutta. Kouluun sijoittuvassa osiossa sitten lapset tekivät typeriä asioita toisensa perään ja tarina päättyi ennalta-arvattavaan lopputulokseen.
Henkilöiden mielenliikkeet ja touhut ärsyttivät, mutta muistutin sitten itselleni, etten oikeastaan kuulu kirjan kohderyhmään. En ymmärtänyt lasten maailmaa, siitä oli tietysti kysymys.
Mysteeri on, miksi en ole näitä lapsena lukenut? Tämä kyseinen Potter on kuitenkin suomennettu vuonna -98, jolloin olin 9-vuotias. Saatan kyllä tämän perusteella lukea vielä seuraavankin osan, joskus. Kuulemma tarina kehittyy sitä mukaa kun Harry kasvaa.
17/150: Jaron Lanier – 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt. ⭐️
Hyvin sakeeta folioshittiä. Ajattelin että tää olis mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä aihe kirjalle, mutta tässä ei ollut yhtään asiaa jota olisi voinut tosissaan pohtia. Yksinkertaisesti huono.
18/150: J. K. Rowling – Harry Potter ja salaisuuksien kammio (ei tähtiä, koska lastenkirja)
Jäi vaivaamaan mitä Harrylle seuraavaksi tapahtuu, joten tutustuin myös sarjan kakkososaan. Tarina oli jo ehkä vähän enemmän mielenkiintoinen, mutta kuulemma 3. kirja on paras?
19/150: Robin S. Sharma – The Leader Who Had No Title: A Modern Fable on Real Success in Business and in Life ⭐️⭐️
Tässä kirjassa on hyvä idea: jokainen on oman elämänsä toimitusjohtaja, ja kun elää tämän periaatteen mukaan, tulee elämässä vastaan hyviä asioita. Koko juttu perustuu siihen, että johtajuus ei ole jotain mitä annetaan tittelin mukana, vaan kuka tahansa voi olla luontainen johtaja oman tekemisensä kautta. Kiva on myös ajatus siitä, että tullakseen hyväksi johtajaksi on ensin tultava hyväksi ihmiseksi.
Se tosin jäi mietityttämään, että mitäs jos itse kovasti luulee olevansa hyvä tyyppi, mutta onkin täysi mulkku? Sehän on jopa aika todennäköistä, että sellainen menee itseltä ohi silmien.
No, neuvot olivat monelta osin tyyliä ”herää tuntia aiemmin joka aamu tullaksesi paremmaksi johtajaksi”, vaikka trendi tuntuu pikemminkin olevan tällä hetkellä se, että hyvää yöunta arvostetaan ja sen tunnustetaan vaikuttavan positiivisesti kaikilla elämän osa-alueilla.
Että vähän yksioikoista on, kuten nämä tällaiset aina. Mutta perusidea on kiva, joten kaksi tähteä. Olisi voinut tiivistää t o d e l l a rankalla kädellä. Aika tyypillistä sekin.
20/150: J. K. Rowling – Harry Potter ja Azkabanin vanki.
Lisää Potteria. Pitää paikkansa että tarina ja hahmot kehittyvät kirja kirjalta, olen nyt päättänyt ”yleissivistyksen vuoksi” lukea kaikki loputkin. 😁
Viime vuonna asetin itselleni tammikuussa 10 tavoitetta/lupausta, joista osasta on tullut tapa ja osa arkea, osasta taas ei. Parempaan suuntaan voi kuitenkin kaiken elämänhallinnan sanoa menneen.
Tänä vuonna olen päättänyt fokusoida kahteen päätavoitteeseen, jotka toteutuessaan vaikuttavat positiivisesti ihan kaikkeen. Nämä ovat #150treeniä sekä #150kirjaa.
Molemmissa on tekemistä, ja käytännössä tämä tarkoittaa 2,8 kirjaa ja 2,8 treeniä viikossa. Kirjat saattavat tulla täyteen helpostikin, mutta treenitavoite on oikeasti kaltaiselleni laiskalle hedonistille kunnianhimoinen.
Miksi tällaiset tavoitteet?
Yksi syy on se, että tavoitteen sanominen ääneen ihan oikeasti ohjaa sitä omaa tekemistä. Näin se pysyy aktiivisena mielessä, ja lisäksi on kiva katsoa vuoden päästä onko todellisuus mahdollisesti mennyt jopa yli aiotun.
Näin kävi viime vuonna kirjojen kanssa: ensin tavoite oli 35, sitten 50, ja lopulta 100 luettua kirjaa. Lopullinen luettujen kirjojen määrä oli 176, joka tosin oli ihan vähän överi, ja ajoittain lukutahti tuntui jopa uuvuttavalta. Siksi sen sijaan että nostaisin määrätavoitetta tälle vuodelle, päätin laskea sitä hieman: 150 riittää.
Ja urheilu. En edelleenkään nauti siitä, enkä käsitä miten kukaan voi olla mielissään maitohapoista. Tiedostan kuitenkin liikunnan merkityksen omalle jaksamiselle, ja mitä sitä peittelemään: myös omalle peilikuvalle, joka suoraan sanottuna ei hirveästi tällä hetkellä miellytä. Tällä hetkellä vastaus kysymykseen ”montako leukaa saat?” on edelleen 7, mutta kyse ei ole kuntosaliliikkeestä vaan siitä, että peilistä katsoo takaisin pelikaani.
Ajattelin raportoida tavoitteiden edistymisestä reaaliaikaisesti Twitteriin, ja käyttää hashtageja #150treeniä ja #150kirjaa. Tämä siksi, että tällä hetkellä kuumana käyvä keskustelu tavoitteellisuuden hirveydestä ärsyttää. Hah.
Helmet-lukuhaaste 2018 suoritus suunnilleen noin 42/50. Ihan ok, vaikka välillä vähän vapaamielistä tulkintaa käytetty. 😂📚
1. Kirjassa muutetaan Émile Zola – Naisten aarreaitta. Aika ihana kirja, jossa ei kuitenkaan oikein tapahdu yhtikäs mitään. Luin, koska halusin lukea jonkun klassikon.
2. Kotimainen runokirja Antti Holma – Kauheimmat runot. Upea.
3. Kirja aloittaa sarjan Jojo Moyes – Kerro minulle jotain hyvää. Tästä tykkäsin hirveästi, jotenkin todella koskettava, ja luinkin sitten myös kaikki muutkin saman kirjailijan suomennetut teokset tämän vuoden aikana.
4. Kirjan nimessä on jokin paikka Matthew Costello – Viimeinen juna Lontooseen. Ihan kauheaa tuubaa, mutta onneksi kirja oli varsin lyhyt ja ohut.
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit 🚫 Ei oikein sattunut silmiin mitään 80-luvulle sijoittuvaa kirjaa jonka olisi halunnut lukea, joten tämä jäi toteutumatta.
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa Shari Lapena – Hyvä naapuri. Kuuntelin äänikirjana.
7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan Johanna Sinisalo – Enkelten verta. Jälleen kerran aivan massiivisen kamala kirja. En suosittele kenellekään.
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja 🚫 Tämä menee oikeastaan oman kiinnostuksen puutteen piikkiin. Toki jotain hyvää olisi varmasti löytynyt jos olisi oikein erikseen etsinyt…
9. Kirjan kansi on yksivärinen Enni Mustonen – Verenpisara ikkunalla. Aivan ihana kirja! Ja mikä parasta, kyseessä on kirjasarja – en malta odottaa, että saan jatko-osat käsiini.
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja Stieg Larsson – Miehet jotka vihaavat naisia. Muru suositteli, ja tämä olikin yksi parhaista koko vuonna luetuista teoksista. Koko Millenium-sarja meni tämän jatkeena putkeen muutamassa päivässä.
11. Kirjassa käy hyvin Laura Manninen – Kaikki anteeksi. Tykkäsin, vaikka aihe on todella rankka ja ankea.
12. Sarjakuvaromaani 🚫 Ei muistunut mieleen koko vuoden aikana että kuului haasteeseen, mutta eivät oikeastaan kyllä sarjakuvat oikein kiinnostakaan.
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa Rob Sears – Vladimir Putin: Life Coach. Karmean huono kirja! Ei kannata tuhlata tähän aikaa. Ihan höpöhöpöä.
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan Kristina Ohlsson – Daavidin tähdet. Tämä oli erinomainen, vuoden aikana tuli luettua kai kaikki muutkin Kristina Ohlssonin suomeksi käännetyt kirjat.
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja Yuval Noah Harari – Sapiens – Ihmisen lyhyt historia. Uh, tämä oli upea. Ei turhaan hehkutettu!
16. Kirjassa luetaan kirjaa Carlos Ruiz Zafón – Tuulen varjo. I-H-A-N-A. Milleniumien ohella parasta tässä vuodessa tämä Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan aloittava teos.
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa Heikki Pursiainen – Paska Suomi. Timantti, jonka toivoisi olevan opetusmateriaalina kouluissa.
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä Pekka Hyysalo – Fight Back: toinen mahdollisuus. Aika huono kirja, joka kuitenkin kertoo hienon tarinan.
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta Lucinda Riley – Seitsemän sisarta. Jotenkin aivan ihana kirja, jonka sain joululahjaksi, ja jonka luin kahdessa päivässä valtavasta tiiliskivisivumäärästä huolimatta. Tunnistan ihmistyypin jolle tämä ei sovi yhtään, mutta itse kuitenkin tykkäsin. Nyt syyhyävät sormet jo jatko-osien perään.
20. Taiteilijaelämäkerta Antti Aro – Antti Tapani. Antti Tuiskun elämäkerta, aika boring kun ei musiikkimaailma kiinnosta, mutta halusin kokeilla lukea myös elämäkertoja, jotka eivät ole omalla mukavuusalueellani ollenkaan.
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi Kazuo Ishiguro – Pitkän päivän ilta. Ja mukavuusalueista puheenollen! Tämä oli piinallinen teos, mutta silti rakastin sitä. Yleensä kyllä suosin hieman tätä vauhdikkaampia tarinoita…
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin 🚫 Varmaankin joku kirja olisi tähän oikeasti sopinut, mutta ei tule nyt mieleen mitään tiettyä…
23. Kirjassa on mukana meri Ruth Ware – Nainen hytissä 10. Easy valinta, ja ihan ok kirjakin. Ei mikään tajunnanräjäyttävä, mutta kyllä sen parissa sen hetken viihtyy minkä se kestää.
24. Surullinen kirja Jordan B. Petterson – 12 elämänohjetta. Yksi kamalimmista kirjoista koko vuonna. Älkää lukeko tai varsinkaan ostako!
25. Novellikokoelma 🚫 Tunnustan: inhoan novelleja, koska hyvä tarina jää aina kesken. Siksi listalta ei löydy novellikokoelmaa.
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus. Burma eli Myanmar. Aivan ihana kirja, vaikka ilmeisesti kaikkien muiden mielestä silkkaa siirappia.
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta Liane Moriarty – Tavalliset pikku pihajuhlat. Ehkä, muistaakseni tässä kirjassa naapurissa asui miespari?
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä 🚫 Varmaan löytyy, mutta tämä on niin työläs etten jaksa etsiä. :–D
29. Kirjassa on lohikäärme Stieg Larsson – Tyttö joka leikki tulella. Lisbeth Salanderilla on selässään lohikäärmetatuointi! Hah.
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan 🚫 Ei tule edes mieleen mitään, mikä voisi mennä tähän kategoriaan, ja joka vielä kiinnostaisi…..
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa Anni Saastamoinen – Depressiopäiväkirjat. Tosin ei kyllä pelottanut, mutta olisi voinut – joten tämä nyt kuitenkin jotenkuten sopi tähän kohtaan, sain pisteen. Jee.
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan Michelle Obama – Minun tarinani. Tämä oli tylsä.
33. Selviytymistarina Ulrika Björkstam – Nouse nyt. Ulrika jäi Meksikossa lentokoneen alle, mutta selvisi onnettomuuden aiheuttamista koettelemuksista, vaikka helppoa se ei ollut. Upea selviytysmistarina ja hieno lukukokemus.
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta Fiona Barton – Lapsi. Heh. No, kirjassa syntyy lapsi, joten laskettaneen.
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja 🚫 Saa ehdottaa tähän kiinnostavaa kirjaa, itselle ei tule mitään mieleen…
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa Lina Bengtsdotter – Annabelle. En oikeastaan tiedä oliko tänä nuorten kirja vai aikuisten. Aika höttöä ja boring, mutta tulipa luettua, ja kirjassa on runo.
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläni Katri Sisko – 30 ennen 30. Hyväntuulinen kirja kolmenkympin kriisistä. Ajankohtaista luettavaa itsellekin….
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo Kjell Westö – Rikinkeltainen taivas. Tämä oli ihana, vaikkei kirjassa tapahtunutkaan mitään.
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama Satu Rämö – Unelmahommissa. Satu Rämö on Islantiin muuttanut suomalainen, joten täyttänee mamun määritelmän. Ihan hyvä kirja, jossa tosin aika paljon turhaa asiaa bloggaamisesta. Kirja kai olikin suunnattu lähinnä bloggaajille.
40. Kirjassa on lemmikkieläin Camilla Läckberg – Perillinen. Kirjassa on ihana koira Ernst, joka mm. kakkaa poliisiaseman lattialle.
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti Ashlee Vance – Elon Musk. Valitsin sattumalta, ja tykkäsin. Mielenkiintoinen tarina mielenkiintoisesta ihmisestä, ja hyvin kirjoitettu myös.
42. Kirjan nimessä on adjektiivi Gillian Flynn – Paha paikka. Ihan ok.
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle Mika Waltari – Suuri illusioni. Vanha rakkaus Waltariin pääsi tämän myötä taas valloilleen! Uskomatonta että hän kirjoitti tämän kirjan ollessaan vain 19-vuotias. Itse vielä silloin taputtelin kakkaa äitini helmoissa, enkä osannut kirjoittaa sanaakaan järkeviä.
44. Kirja liittyy johonkin peliin Ruth Ware – Valhepeli. Ihan viihdyttävä kevyt dekkari.
45. Palkittu tietokirja Yuval Noah Harari – Sapiens – Ihmisen lyhyt historia. Huijaan, koska tämä on ainoa varsinainen tietokirjaksi kelpaava teos, joten tämä on nyt pakolla kahdessa kohtaa. Mutta edelleen siis loistava.
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana Fiona Barton – Leski. Tämä oli kiva! Mielenkiintoinen näkökulma dekkariin.
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta Olli Jalonen – Taivaanpallo. Puoliväliin asti mitättömyys, jonka jälkeen kuitenkin upea kirja, joka on Finlandiansa ansainnut.
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö Mia Kankimäki – Naiset joita ajattelen öisin. Tämä oli aivan ihana kirja, todella inspiroiva ja hyvää mieltä tuova. Paljon parempi kuin saman kirjailijan edellinen teos (Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin).
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja Risto Siilasmaa – Paranoidi optimisti. Hyvä kirja, jonka omassa kuplassani ovat tainneet lukea mm. kaikki.
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Pauliina Vanhatalo – Toinen elämä. Löytyi ”henkilökunta suosittelee” -hyllystä, mutta itse en oikeastaan tästä tykännyt. Kuvaavaa lienee, etten enää edes muista mistä tässä oli kyse.
Luulin aina, etten pitäisi dekkareista, jännittävistä juonenkäänteistä tai hyytävistä murhista. Ohitin vuosikaudet kirjastoissa ja kirjakaupoissa kaikki vähänkään dekkarilta haiskahtavat teokset, enkä antanut niille edes mahdollisuutta.
Sitten, melkein kuin jotenkin vahingossa, tulin alkuvuodesta tarttuneeksi Clare Mackintoshin teokseen ’Minä näen sinut’ – ja hullaannuin. En voinut laskea kirjaa käsistäni ennen, kuin sain tietää miten kaikki päättyy. Heti perään ahmin toisen saman kirjailijan kirjan, tällä kertaa vuorossa oli ’Annoin sinun mennä’. Tämä oli vielä edellistäkin parempi, ja siitä lähtien olen viettänyt koko vuoden tutustuen erityisesti tähän nimenomaiseen kirjagenreen.
Lopputulos on, että tähän mennessä olen lukenut 47 sellaista kirjaa, jotka keskittyvät rikosten selvittämiseen tavalla tai toisella. Osasta olen pitänyt valtavasti, osasta en ollenkaan. Selkeästi huomaan pitäväni kaikista eniten sarjoista, joissa samojen päähenkilöiden elämää pääsee seuraamaan pidemmälle kuin vain yhden kirjan verran. Siksi olenkin lukenut kokonaisuudessaan mm. Camilla Läckbergin Fjällbackat, Viveca Stenin Sandhamnit, Arne Dahlin Berger&Blomit, Cilla ja Rolf Börjlindin Rönning & Stiltonit, Emelie Scheppin Jana Berzeliukset, Stephen Kingin Bill Hodgesit sekä suosikkini: Stieg Larssonin Milleniumit (sekä David Lagercrantzin kirjoittamat jatko-osat, jotka eivät kuitenkaan yllä alkuperäisten tasolle).
Nämä kaikki ovat olleet tavalla tai toisella erinomaisia: toki en olisi sarjoja lukenut kokonaan, jos en olisi niistä pitänyt. Sen sijaan kesken ovat jääneet mm. Jo Nesbøn Harry Holet sekä Anna Janssonin Maria Wernit. Nämä olivat mielestäni tylsiä, eikä päähenkilöissä ollut minkäänlaista syvyyttä. Siispä näistä sarjoista kokemukset ovat jääneet vain yhteen kirjaan kummastakin.
Tällä hetkellä kesken on Stefan Ahnhemin Fabian Riskistä kertova kirjasarja, joka on kaikkia edellämainittuja huomattavasti raaempi ja hyytävämpi – kuvailisin sarjaa tietyllä tavalla jopa mestarilliseksi. Sarjoissa huonoa on usein hyvinkin kliseinen asetelma, jossa päähenkilön perhe kärsii murhatutkijan jatkuvasta työnteosta. Tällaiselle uhrataan usein aivan liikaa aikaa, vaikka lukijan kannalta on täysin samantekevää, viettääkö päähenkilö joulua perheensä kanssa vai käsillä olevaa mysteeriä ratkoen. Esimerkiksi Fabian Risk -kirjoissa ollaan juuri siinä rajoilla, onko Fabianin ja hänen vaimonsa aviokriisi liiaksi tapetilla vai ei. Toisaalta ehkä juuri tässä poikkeuksellisen raakojen sarjamurhaajatapausten vyyhdissä pehmeiden arvojen esilletuominen on perusteltua.
Yksittäisistä kirjoista yksi parhaista on ollut Clare Mackintoshin upeiden teosten ohella J.P. Delaneyn ’Edellinen asukas’, jossa näkökulma on varsin erilainen kaikkiin muihin tässä mainittuihin kirjoihin verrattuna. Muuten aika monessa yksittäisessä teoksessa loppuratkaisu tulee pettymyksenä, tai päähenkilöt jäävät helposti pinnallisiksi. Siksi taidan jatkossakin suosia ennemmin sarjoja.
Ihan viihdyttäviä teoksia ovat kuitenkin olleet esimerkiksi Fiona Bartonin ’Leski’, Shari Lapenan ’Hyvä naapuri’, Susanne Janssonin ’Uhrisuo’ sekä Anna Ekbergin ’Salattu nainen’. Jälkimmäinen erityisesti siksi, että jostain kumman syystä rakastan yli kaiken kirjoja, jotka kertovat muistinmenetyksestä. En todella tiedä miksi, mutta näin on ollut aina.
Olen lukenut alkuvuoden aikana joitakin kirjoja johtamiseen sekä työelämään liittyen. Tässä hajanaisia ajatuksiani niistä:
📚 Johtajuuden ristiriidat – Miksi johtaja aina epäonnistuu ja miksei se ole ongelma (Alf Rehn)
Alf Rehnin kirja on ansiokas johtamisteos erityisesti siksi, että se alleviivaa koko käsitteen paradoksaalisuutta. Kirjan kantava ajatus on siinä, että kuka tahansa voi olla hyvä johtaja – ja toisaalta kuka tahansa voi olla myös todella surkea johtaja. Maailmassa on paljon asioita joihin voi itse vaikuttaa, mutta vielä enemmän sellaisia joihin ei voi. Tilanteet ovat erilaisia, ja ne muuttuvat aina ajan myötä, ja siksi on etukäteen mahdotonta tietää kuka menestyy johtajana ja kuka ei. Lopputulos on, että lopulta johtaja aina epäonnistuu tavalla tai toisella – ja se on ihan ok. Olennaista onkin se, mitä sen jälkeen tapahtuu. Ehdoton lukusuositus.
📚 Johtajuus. Kirkas suunta ja ihmisten voima (Matti Alahuhta)
En osaa sanoa miksi tämä kirja kolahti minuun jotenkin erityisen paljon, mutta jostain syystä kuitenkin rakastin sitä. Hyvä johtamisen perusteos kaikille johtamisesta ja johtajan arjesta kiinnostuneille. 👍
📚 Idiootit ympärilläni (Thomas Erikson)
Thomas Eriksonin paljon huomiota saanut idioottikirja vaikutti alkuun hyvältä, mutta hyvin pian samojen asioiden toistelu kävi puuduttavaksi, ja kirja jäikin lopulta puolivälin paikkeilla kesken. Idea on toki hyvä: näin opit tunnistamaan työkavereiden käyttäytymismalleja ja pystyt viestimään heille siten, kuin heille ominaista on. Harmillisesti kirja kuitenkaan ei huomioi minkäänlaisia harmaan sävyjä maailmassa, ja yksioikoisuus tuntuu enimmäkseen naiivilta. Ei oikeastaan voi sanoa, että suosittelisi.
📚 Dettmann ja johtamisen taito (Saska Saarikoski)
Henrik Dettmann on koripallovalmentaja, ja siksi suhtauduin kirjaan pienellä ennakkovarauksella: en juurikaan välitä urheiluvertauksista, ja vielä vähemmän minua kiinnostaa koripallo. Epäilin myös koripallomaailman yhteyttä yritysjohtamiseen. Kirja oli kuitenkin varsin mainio, vaikka mitään erityisiä suuria johtamisoppeja juurikin yritysmaailmassa sovellettavaksi siitä ei löytynytkään. Sanoisin, että sopii hyvin luettavaksi sellaiselle, jolla on itsellään jonkinlaista joukkueurheilutaustaa, ja esimerkiksi pukuhuonedynamiikka on tuttua jo valmiiksi. Dettmannin ajatusten lisäksi pidin siitä, miten hyvin kirja on kirjoitettu.
Antti Merilehdon kirja väittää olevansa tekoälyn matkaopas johtajalle, mutta ensimmäiset oikeasti johtamiseen liittyvät asiat tulivat puheeksi vasta kirjan viimeisellä kolmanneksella. Johtajakohderyhmän näkökulmasta aika kevyt opus, jonka varsinkin ensimmäinen osio olisi ollut todella rankasti tiivistettävissä. Kuitenkin ihan mukava perusteos tekoälystä kiinnostuneille, ja erityisesti esimerkit olivat hyviä. Tämä olisikin varmasti ollut parempi lukukokemus, jos otsikko ei olisi ohjannut odotuksia harhaan.
Eniten tässä ihmetyttää varauksettoman hehkutuksen määrä, jota kirja on saanut osakseen – oma teoriani on, että Antti on niin tavattoman hurmaava ja mukava henkilö, että kukaan ei halua sanoa poikkipuolista sanaa hänen kirjastaan. Sama toistuu oikeastaan kaikkien keskinkertaisten bisneskirjojen kohdalla ainakin Suomessa. Itse en ole häntä tavannut, joten olen kaiken tällaisen yläpuolella arvioineni. ;-)
📚 Originals: How Non-Conformists Move the World(Adam M. Grant)
Adam Grant oli keynote-puhujana vuoden 2017 Nordic Business Forumissa, ja pidin kovasti hänen puheenvuorostaan siellä. Pettymys olikin melkoinen, kun otin hänen kirjansa lukuun: suurin osa kirjan asioista oli sanasta sanaan samoja, joita Adam toisteli puheenvuorossaan NBForumissa, mutta huonosti kirjoitettuna. En voinut välttyä ajattelemasta, että Adam selkeästi on parempi puhuja kuin kirjoittaja. Lisäksi kirjassa oli valtavasti turhaa täytettä ja liirumlaarumia. En voi suositella.
📚 Bulkista brändiksi: Käsikirja kasvuun ja kannattavuuten (Ossi Ahto, Anja Kahri, Tuomas Kahri, Marco Mäkinen)
Bulkista brändiksi on erinomainen markkinoinnin kirja kaikille, jotka ovat tekemisissä markkinoinnin, myynnin sekä näiden johtamisen kanssa. Lisäksi siitä olisi huomattavaa hyötyä esimerkiksi talousjohtajille, jonka lisäksi toivoisin, että sen lukisivat kaikki tämän maan toimitusjohtajat. Kirjassa on sopivassa suhteessa strategisen markkinoinnin teoriaa sekä esimerkkejä käytännön toteutuksista. 10/10.
📚 What the Most Successful People Do Before Breakfast (Laura Vanderkam)
Käsittämättömän surkea esitys, älkää tuhlatko tähän aikaanne. Huoh.
Joni Jaakkolan Väkevä elämä -kirja ei oikeastaan ole johtamis- eikä edes työelämäkirja, mutta sen pitäisi olla. Joni käsittelee kirjassa ns. hyvää elämää (tai ilmeisestikin väkevää), joka syntyy mielen ja kehon terveyden tasapainosta, sekä elämän prioriteeteista. Kirjassa käsitellään ravintoa, unta, treeniä sekä näiden vaikutusta arjen jaksamiseen. Pitäisi siis todellakin olla pakollinen oppikirja kaikille, jotka ovat työelämässä ja joutuvat joskus painiskelemaan stressin ja väsymyksen kanssa. 100+.
📚 Aki Hintsa: Voittamisen anatomia (Oskari Saari)
Voittamisen anatomia menee samaan kategoriaan Jonin kirjan kanssa – ydinviesti on käytännössä täsmälleen sama, mutta sitä lähestytään enemmän lääketieteellisestä näkökulmasta. Toisaalta kirja on hyvin saman tyyppinen Henrik Dettmannin kirjan kanssa, sillä mukana on paljon tarinoita Formula 1 -maailmasta. Hintsan kirjassa tosin ei haittaa, vaikkei olisikaan formuloista kiinnostunut, sillä kirja on täydellisen hyvin kirjoitettu. 100++, haluaisin että tämä olisi pakollinen kirja esim. kaikille opiskelijoille ennen, kuin he siirtyvät työelämään.
Kirjojen jättämisestä kesken on kai kahdenlaista näkökulmaa: kirjaa joko ei jätetä kesken kun se kerran on aloitettu, tai sitten se jätetään kesken varsin surutta. Jälkimmäisenä mainittua perustellaan erityisesti sillä, että miksi sitä käyttäisi aikaansa sellaiseen mistä ei nauti?
Itse jätän kirjan kesken aika helposti, mutta aina se jotenkin harmittaa – ja tuntuu luovuttamiselta. Silti en halua käyttää aikaa sellaiseen, mistä en tykkää.
Tänä vuonna olen lukenut mielestäni suhteellisen paljon, tähän mennessä 44 kirjaa. Mutta samalla olen jättänyt kesken oikein ennätysmäärän teoksia. Tässä niistä viimeisimmät:
📚 Juha Hurme – Niemi. Finlandia-palkittu ja kaikilla foorumeilla ylistetty, kansan ja kirjaharrastajien rakastama, kirjabloggaajien suosikki. Goodreadsissakin pääosin suitsutusta saanut teos, mutta minäpä suorastaan inhosin sitä. Sinnittelin pari sataa sivua kunnes luovutin. Harmitti oikeasti, koska olisin niin kovasti halunnut tykätä tästä.
📚 Martina Haag – Olin niin varma meistä. Tylsää hömppää, en jaksanut kovin pitkälle. Ei toiminut edes aivot narikkaan -materiaalina.
📚 Saara Turunen – Sivuhenkilö. Ei temmannut mukaansa, tuntui todella puuduttavalta eikä kerronta iskenyt.
📚 George R. R. Martin | Tulen ja jään laulu – Valtaistuinpeli. Game of Thrones -TV-sarjan seuraaminen lienee pilannut nämä kirjat minulta, sillä teksti tuntui jostain syystä aivan kertakaikkisen lapselliselta – melkein kuin olisi lukenut jotakin keskinkertaista nuortenkirjaa! Katson jatkossakin jaksot TV:stä, mutta kirjoihin en yritä enää koskea.
📚 Anthony Doerr – Kaikki se valo jota emme näe. Tämä harmittaa, koska tätä on kehuttu paljon, ja tämä lukeutuu niihin joista ”haluaisi tykätä”. Ei vain iske. Tosin varaan option ehkä joskus vielä palata tämän pariin uudelleen.
📚 Anne Tyler – Äkäpussi. Tältä odotin mukavia aivot narikkaan -hetkiä, mutta lopputulos oli vain boring.
📚 Katja Törmänen – Karhun morsian. Tämä on ehdottomasti karmein kirja mitä olen hetkeen yrittänyt lukea. Harmittaa, koska teema on kyllä mielenkiintoinen ja tämäkin lukeutuu niihin, joista olisin kovasti halunnut pitää.
📚 Anna Rimpelä – Pitkään meni ihan hyvin. Yritin kuunnella äänikirjana, mutta ei jotenkin vain lähtenyt – eikä vika ollut tällä kertaa lukijassa. Kirja tosin ei ollut minusta sinänsä huono, mutta… Ei vain minulle.
📚 Mark Manson – The Subtle Art of Not Giving a F*ck. Mitä tähän voisi sanoa? Jaksoin melkein puoliväliin, kunnes totesin tämän olevan aivan yhtä surkea teos, kuin valtaosa genrensä edustajista. Ei jatkoon.
📚 Thomas Erikson – Idiootit ympärilläni. Tykkäsin aluksi, pääsin noin puoliväliin. Sen jälkeen alkoi puuduttaa erityisesti asioiden yksioikoisuus, kun maailma ei kuitenkaan oikeasti toimi läheskään yhtä suoraviivaisesti kuin kirjassa annetaan ymmärtää.
Neljä kuukautta sitten asetin itselleni tavoitteeksi lukea tämän vuoden aikana yhteensä 35 kirjaa. Alku oli tahmea, ja koin tavoitteen suhteen jopa pientä ahdistusta – tuntui turhalta yrittää ”suorittaa” lukemista kaiken muun ohella. Lopulta homma lähti kuitenkin rullaamaan, oikeastaan aika tarkalleen ottaen siinä kohtaa, kun ymmärsin päästää suoritusahdistuksesta irti.
Tänä aamuna ”sain valmiiksi” 36. kirjan tänä vuonna, eli tavoite tuli lopulta täyteen vain neljässä kuukaudessa. Nälkä toki kasvaa syödessä, joten on kiva nähdä minkälaisiin lukemiin tänä vuonna vielä päästään. Epäviralliseksi uudeksi tavoitteeksi asetan ensin 52 kirjaa, mutta oikeasti haaveilen ylittäväni 100 kirjan rajan. Katsotaan miten käy.
Tässä muutamia huomioita näistä 36 kirjasta tähän mennessä:
📚 Parhaita ja mieleenpainuvimpia teoksia ovat olleet Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo sekä Enkelipeli. Myös saman sarjan Henkien labyrintti oli hyvä, mutta ei kuitenkaan aivan edellämainittujen tasoinen. Tämän neliosaisen Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan kolmas osa, Taivasten vanki, on minulla luettavana parhaillaan. Luin kirjat siis väärässä järjestyksessä, mutta se ei ole vaikuttanut lukukokemukseen mitenkään negatiivisesti.
📚 ”Johtamiskirjoja” olen lukenut alkuvuoden aikana kaksi, ja jostakin syystä nautin todella paljon Matti Alahuhdan Johtajuus. Kirkas suunta ja ihmisten voima -teoksesta. En ole ihan varma miksi, mutta kirjasta tuli kuitenkin erittäin positiivinen fiilis. Rakastin myös Alf Rehnin Johtajuuden ristiriidat – Miksi johtaja aina epäonnistuu ja miksei se ole ongelma -kirjaa, mutta siitä oli vähemmän konkreettista hyötyä oman ajatusmaailman kehittämisessä. Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni voidaan kai luokitella jos nyt ei johtamis- niin ainakin työelämäkirjaksi, mutta se jäi minulta kesken puolivälin tienoilla yksioikoisuuden käytyä puuduttavaksi. Ihan kivaa luettavaa siitä huolimatta, mutta ei liian vakavasti otettavaa.
📚 Sixten Korkmanin Globalisaatio koetuksella – Miten pärjää Suomi? oli erinomainen, kiihkoton katsaus Suomeen sekä globalisaation vaikutuksiin meillä ja muualla Euroopassa erityisesti viimeisten 15 vuoden ajalta. Jos olisin yhteiskuntaopin opettaja, olisi tämä kirja opiskelijoille pakollista luettavaa, ja siitä kirjoitettaisiin essee.
📚 Eniten itkettänyt ja koskettanut teos on ollut Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää, mutta kirjan jatko-osa Jos olisit tässä oli mielestäni ihan vain huono.
📚 Kazuo Ishigurolta olen lukenut tänä vuonna kaksi kirjaa, molemmat ristiriitaisin mielin. Pitkän päivän ilta oli puuduttava kokemus, mutta lopulta kuitenkin päädyin pitämään siitä. Ole luonani aina oli mielenkiintoinen, mutta lopulta sitten kuitenkin vähän outo tarinallisesti. Molemmista kirjoista on tehty myös elokuvat, ja katsottuani Ole luonani aina -sovituksen tuntui, että kirjakin meni siinä surkean elokuvakokemuksen myötä pilalle. En siis aio tästä viisastuneena katsoa Pitkän päivän iltaa elokuvana.
📚 Clare Mackintoshilta olen lukenut niin ikään kaksi kirjaa: Minä näen sinut sekä Annoin sinun mennä. Pidin molemmista todella paljon. En ole aiemmin juuri lukenut dekkareita, mutta nämä olivat erittäin mukaansatempaavia. Hyvä jännitysnäytelmä oli myös J.P. Delaneyn Edellinen asukas.
📚 Joni Jaakkolan Väkevä elämä oli hyvä, mutta ei sinänsä tarjonnut mitään uutta sellaiselle, joka on jo muutenkin seurannut Jonin blogia ja tekemisiä useamman vuoden ajan. Pekka Hyysalon Fight back on tarinana inspiroiva, mutta kirjallisesti heikko esitys. Kuuntelin muun puuhailun ohella äänikirjana, ja sillä tavalla sain sen loppuun. Olisi todennäköisesti jäänyt kesken, jos olisin yrittänyt kahlata sitä läpi ”oikeana kirjana”.
📚 Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää oli hulvaton, kuten myös Ilkka Nousiaisen Vadelmavenepakolainen. Molemmat kertovat mielenterveysongelmaisten henkilöiden elämästä mielenkiintoisella tavalla.
📚 Kjell Westön Rikinkeltainen taivas meni vähän siinä, että odottelin jotakin tapahtuvaksi, mutta mitään ei lopulta tapahtunut. Kirja ei ollut mielestäni sen enempää huono kuin hyväkään.
📚 Kaikista huonoimpia kirjoja ovat olleet Johanna Sinisalon Enkelten verta, Jukka Viikilän Suomalainen vuosi, Domenico Starnonen Solmut sekä Sophie Kinsellan Himoshoppaaja tähtien tiellä. Varsinkin viimeisenä mainittu sai ihmettelemään, että miten edes sain luettua moisen roskan loppuun.
📚 Omanlaisensa pettymys oli myös paljon kehuttu Paula Hawkinsin Nainen junassa, joka oli ennen kaikkea tylsä ja juonellisesti heikko esitys. Juonellisesti heikko oli myös ”Anna Ekbergin” (pseudonyymi) Salattu nainen. Shari Lapenan Hyvä naapuri on muuten hyvä, mutta maailman typerin loppuratkaisu vesitti hyvän tarinan kertaheitolla.
Miten menee? Ihan hyvin, luulisin. Talven pimeys alkaa kohta väistyä, ja yleinen vireystila paranee sitä mukaa kun valoa tulee lisää. Taisin kyntää vähän huomaamattani aallonpohjaa vielä vuodenvaihteessa, vaikka yritinkin pysytellä positiivisena.
Uudenvuodenlupauksista kiinni pitäminen sujuu joten kuten. Luen paljon kirjoja, tässä vaiheessa tätä vuotta olen saanut päätökseen 17 teosta. Olen edellä tavoiteaikataulusta, ja tällä menolla onnistun ylittämään tavoitteen (35 kirjaa) kirkkaasti. Alkuvuodesta koin vielä pienoisia suorituspaineita kirjojen suhteen, mutta pääsin siitä lopulta aika nopeasti yli.
Töitä on paljon, niihin voisi helposti hukuttautua – ja aika usein teenkin niin. Rehellisyyden nimissä, oikea sanamuoto on ”koko ajan”. Olen näet menettänyt kokonaan yhteyden siihen entiseen elämään, mikä minulla joskus oli töiden ulkopuolella. En kuitenkaan oikein osaa surra sitä. Jotain muuta tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin tilalle. Siihen asti tekee mieli käpertyä töihin ja kirjoihin. Tietyllä tavalla elämä uraputkessa kyllä tuntuu juuri nyt ihan oikealta.
Toisaalta täytän kesällä 29 vuotta, enkä ole vieläkään toimitusjohtaja. Enkä kirjailija, tai muutenkaan saavuttanut mitään erityisen merkittävää. Yritän olla ajattelematta näitä epäonnistumisina, ja puskea eteenpäin entistä kovemmin.
Tämä toki on ristiriidassa kriittisimmän uudenvuodenlupaukseni kanssa: ”päätinhän” olla tekemättä ylitöitä. Muotoillaan tämä vaikka niin, että tuon lupauksen kanssa on vielä aika lailla tekemistä.
Entä treenit? Totuus on, että en oikein jaksaisi urheilla. Ei maistu, tuntuu pahalta, en saa treenin jälkeisestä energiasta kiinni. Erityisesti salitreeni tökkii, mutta muuhun ei ole aikaa. Tekisi mieli juosta ja pyöräillä, mutta ei lumessa ja kylmässä. Kaikesta huolimatta olen käynyt sinnikkäästi uudenvuodenlupaukseni mukaisesti 2-3 kertaa viikossa salilla, mutta odotan kovasti kevättä, jotta voisin tehdä myös jotain muuta.
Töissä meillä alkaa ensi viikolla joogakokeilu, eli muutaman viikon ajan saamme kerran viikossa yhteisen joogatunnin työajalla. Mielenkiintoista nähdä miten se sujuu, en nimittäin ole koskaan kokeillut joogaa, ja olen myös aina pitänyt sitä humpuukina.
Ostoslistojen sekä ruokailujen suunnittelu on sujunut paljon odotettua paremmin, eikä siitä ole sen kummempaa raportoitavaa. Myös aamupalan olen muistanut syödä tänä vuonna joka ikinen aamu, ja työpaikkalounaankin melkein joka päivä. Proteiinia olen lisännyt joka aterialle, kuten lupasin. Näiden tapojen opetellun helppous yllätti täysin, ainakin jossain voi siis sanoa onnistuneensa hyvin. Mainittakoon vielä sekin, että olen päässyt irti järkyttävästä riippuvuudestani Coca Colaan, ja sen myötä myös luvattu litra vettä päivässä tuntuu täyttyvän useimpina päivinä, vaikken olekaan jaksanut tätä asiaa erikseen tarkkailla.
Sen sijaan lupaus vähemmästä kahvista on ihan rehellisesti vain unohtunut. Hups. En edes tiedä miksi lupasin sellaista.
Yöunien kanssa on vähän niin ja näin. Nukahtaminen ei ole aivan ongelmatonta, mutta vielä ikävämpi vaiva on keskellä yötä herääminen. Tämä on suoraan yhteydessä ylitöiden määrään, joten yritän purkaa vyyhtiä sieltä käsin.
Tämä viikonloppu on ollut melko hyvä. En ole tehnyt oikein mitään erikoista, mutta sitten kuitenkin vaikka mitä. Töitä en ole edes ajatellut, eli sen suhteen tuntuu että paine päässä alkaa hiljalleen helpottaa.
Perjantaina skippasin bloggaajabileet orastavan flunssan vuoksi, ja perjantai menikin siten ihan vain lepuutellessa. Hyvä veto, sillä tänään orastuksesta ei ole enää tietoakaan. Lauantaina kävimme äänestämässä, kirjastossa sekä ruokakaupassa. Edellinen kauppalista toimi yli odotusten, eli onnistuimme ensimmäistä kertaa ikinä hankkimaan yhdellä kauppareissulla kokonaisen viikon ruoat. So much win! Vuoden kolmannen kauppalistan teko oli jo huomattavasti aiempia vähemmän tuskainen urakka, ja uskon että tällä listalla mennään taas kivasti kokonainen viikko.
Olen muuten myös huomannut, että näiden suunnitelmallisten ruokalistojen arvoksi on sattunut jokaisella kerralla n. sata euroa. Sillä kun syö kaksi ihmistä viikon, niin voi mielestäni jo hurrata! En uskalla edes ajatella miten paljon meillä on mennyt ruokaan rahaa aiemmin, kun olemme vain käyneet vuorotellen kaupassa hakemassa milloin mitäkin. Lisäksi on ollut kiva huomata, että etukäteen suunnittelemalla tulee otettua ruokalistalle paljon sellaista, mitä ei normaalisti tule edes ajatelleeksi. Aiemmassa postauksessa mainitsemani falafelit olivat loistava esimerkki tällaisesta. Tänään aion pyörittää keittiössä pizzeriaa, ja sepäs se vasta onkin ihanaa.
Kirjastossa koin pientä turhautumista, sillä tämän hetken lähikirjastoni on sen verran iso, että sieltä alkaa olla hankala löytää itselle sopivaa luettavaa. Minkäänlaista järkevää luokittelua ei ole, vaan kaikki suomenkieliset ”aikuisten kirjat” ovat yksi ja sama iso osasto. Olen aina ajatellut etten juuri välittäisi luokittelusta, mutta kuitenkin huomasin kaipaavani sellaista. Edellisellä kerralla otin suurimman osan lainakirjoista ”henkilökunta suosittelee” -hyllystä, mutta niistä kirjoista jok’ikinen osoittautui pettymykseksi, joten ohitin koko vaihtoehdon tällä kertaa.
No, turhautuneella etsinnällä löysin kolme kirjaa, jotka vaikuttavat sinänsä mielenkiintoisilta, mutta jotka eivät kuitenkaan saa sormia syyhyämään: Haruki Murakamin Sputnik-rakastettuni, Maija Haaviston Sisimmäinen sekä Peter Høegin Susanin vaikutus. Aloitin Murakamilla, mutta ainakaan toistaiseksi kirja ei ole vielä vienyt mukanaan.
Ylipäätään on sellainen fiilis niskassa, että tekisi mieli lukea, muttei oikein tiedä mitä. Tietyllä tavalla taisin jäädä jumiin Carlos Ruiz Zafónin maailmaan, joten ehkä pitäisi etsiä käsiinsä hänen kirjojaan luettavaksi.
Kauppareissun yhteydessä kävin myös kokeilemassa uusia silmälaseja, ja varasinkin näöntarkastuksen heti tälle aamulle. Kehyksistä sai 70 % alennuksen, joten tulin samalla myös tilanneeksi uudet lasit samoin tein. Palvelukin oli sen verran hyvää, että enköhän tule hakeneeksi sieltä toisetkin lasit vielä tämän vuoden aikana.
Tietyllä tavalla tuollainen 70 % alennus tuntuu siinä mielessä arveluttavalta, että väkisinkin tulee miettineeksi kuinka paljon hinnoissa oikein on ilmaa. Nyt sain Dolce&Gabbanoista 175 euron alennuksen, ja lasien loppusumma oli suorastaan mitätön. Ehkä tuossa bisneksessä tili sitten tehdään kehysten sijaan linsseillä? Onneksi tavitsen itse ihan vain perussimppelit yksiteholinssit, joita ei tarvitse edes tuplahioa.
Tämän viikonlopun ainoa merkittävä epäonnistuminen on se, etten ole jaksanut treenata ollenkaan. Hyväntahtoisempi henkilö voisi selittää tämän itselleen sillä, että kun perjantaina oli vähän flunssainen olo. Tämän päivän kondiksen perusteella tuo olisi kuitenkin pahemman luokan itsepetos. Hehes.
